top of page
  • Writer's pictureRiikka Tanner

Anni Ronkainen: Mitä vaatii organisaation muutoskyvykkyys?

Tässä podcast sarjassa puhumme johtamisen ajankohtaisista ilmiöistä ja muutosvoimista. Tänä vuonna olemme vahvasti kasvun agendalla ja kutsumme mukaan asiantuntijoita ja kasvujohtajia ravistelemaan käsitystä siitä, miltä kasvun kulttuurin kuuluisi näyttää uudella vuosikymmenellä.



Vieraana tuotantokauden kolmannessa jaksossa uudistumisen ja transformaation näkökulmista on keskustelemassa Anni Ronkainen, jolla on takanaan yli 20 vuoden kokemus uudistumisen johtamisesta ja joka on viimeisen vuosikymmenen ajan ollut yksi digitaalisen transformaation näkyvimmistä kasvoista Suomessa – viimeksi johtaessaan Keskon digitaalista transformaatiota lähes kahdeksan vuoden ajan ja sitä ennen toimiessaan Googlen maajohtajana Suomessa.


Kolme transformaation aaltoa, jotka koskettavat jokaista yritystä


2000-luvun alun palveluliiketoiminnan murroksen jälkeen käynnistyi teknologisen kehityksen ajamana digitaalinen transformaatio, joka on ensimmäinen toimialoja isosti muuttanut transformaatioaalto.


Samoihin aikoihin teknologisen kehityksen rinnalla alkoi voimistua asiakkaan ääni – asiakkaiden vaatimukset muuttuivat nopeasti kuluttajatrendien perässä ja yrityksissä ymmärrettiin nopeasti, että asiakaskokemus ei ollut vain ohimenevä trendi, siitä oli tullut yritysten kilpailukyvyn kannalta elinehto. 2020-luvulla muutoksen ajurina toimii vastuullisuus. Parhaassa tai pahimmassa tapauksessa meillä on yrityksiä, jotka läpikäyvät kaikkia kolmea transformaatiota samaan aikaan.


“Oli teema sitten asiakaskeskeisyys tai vastuullisuus, niin muutos on kovaa työtä ja vaatii edestäpäin johtamista. Paljon on vielä erityisesti vastuullisuuteen liittyvää ajattelua, että laitetaan nyt tämä raportti kuntoon, jotta näytetään hyvältä ulospäin eli muutos ei ole vielä oikeita tekoja, eikä elä siellä yrityksen sisällä."


"Näen tässä paljon yhtäläisyyksiä digiajatteluun kymmenen vuotta sitten. Vasta siinä vaiheessa kun kalvojen tai slaidien sanat muuttuvat todeksi niin, että ihmiset alkavat puhumaan siitä, vasta silloin muutos alkaa näkymään organisaation sisällä.”


Muutoksen kriittiset elementit


Mitkä keskeiset tekijät Anni nostaa muutoksen onnistumisen elementeiksi?


"Ensimmäisenä pitää olla aika selkeä visio siitä, että miksi muututaan, mitä muutetaan ja että mikä on se pohjantähti, jota kohti ollaan menossa ja sen kommunikointi selkeästi organisaatioon ja pilkkominen sopivan kokoisiksi paloiksi. On tärkeää luoda ymmärrystä muutoksen ympärille ja tuoda sille konteksti. Ei riitä, että sanomme että nyt meidän täytyy vaikka muuttaa joku teknologia-alusta, koska edellinen on vanhentunut, koska se ei riitä motivaatioksi muutokselle. Sen sijaan pitää puhua siitä, että muutos, johon pyrimme vastaamaan on asiakkaiden muuttuvat odotukset ja vaatimukset ja se mitä pystymme heille tämän nykyisen tai uudistuvan alustan kautta tarjoamaan, on tärkeää."


"Toiseksi nostaisin ne ihmiset, jotka sitä muutosta tekee, eli sinulla pitää olla oikeat ihmiset oikeassa paikassa raivaamassa sitä muutosta, sellaisia, jotka on sen muutoksen kannalla ja palaa sille asialle. Tälle pitää saada myös raivattua aikaa."


"Kolmas asia, jota korostaisin, on ylimmän johdon tuki. Muutoksessa joudutaan aina vähän rikkomaan nykyisiä rakenteita ja ehkä sisäisiä valtasuhteita tai muuttamaan asioita prosessissa. Paitsi, että se on aika työlästä, se voi olla myös henkilökohtaisesti jollekin kova paikka. Siitä syystä ylimmän johdon tuki on ihan älyttömän tärkeä sille asialle, muutosjohtaja ei sitä muutosta yksin tee vaan koko johtoryhmän täytyy seisoa samassa linjassa muutoksen kanssa."


Muutoksen reunaehdoista muutoksen ekosysteemiin


Muutoksesta puhutaan usein innostavasti ja rakennetaan isoja visioita, mutta vähemmän keskustellaan niistä reunaehdoista, missä sisällä muutos tapahtuu ja mikä kaikki on organisaatiolle oikeasti mahdollista.


"Yksi selkeä asia on se, että muutos maksaa aina. Kyllähän meidän täytyy ottaa huomioon ne realiteetit, että minkälaiset resurssit ja mahdollisuudet yrityksellä on investoida siihen muutokseen, koska muutos ei heti tuota tulosta sinne viivan alle, vaan näkyy siellä vasta pidemmällä aikavälillä. Business casen arviointi on siten tärkeää."


"Suomalaisissa yrityksissä, ehkä suuryrityksiä lukuun ottamatta investointikyvykkyys vaihtelee tosi paljon. Paljon on nyt puhuttu muun muassa siitä, että toisaalta vaikka se, että kaikki yritykset tulevat tarvitsemaan enemmän teknologiaa, dataa ja analytiikkaa menestyäkseen, niin missä menee se yrityksen koon raja että on ylipäätään mahdollista tehdä ne alkuinvestoinnit, koska ne on kuitenkin suunnilleen samoja kaikille?"


"Toisaalta mietitään sitä, että regulaatio kasvaa koko ajan ja se, että olet edes lainmukainen ja toteutat kaikkia yksityisyyden ja muita vastuullisuusvaatimuksia niin siihen tarvitaan ihmisiä tekemään sitä työtä ihan samalla tavalla, olit sitten pieni yritys tai isompi yritys. Onko tämä pienemmille toimijoille ylipäätään mahdollista?"


"Kolmas reunaehto liittyykin näihin ihmisiin ja osaamisiin eli kyllä ne tietyt kriittiset osaamiset on vain saatava sinne taloon sisälle eli strategista osaamista on hirveän vaikea ulkoistaa. Erityisesti se realiteetti, että työvoimapula on tietyillä osaamisalueilla todellakin läsnä tänä päivänä niin sinulla ei ehkä ole edes realistista mahdollisuutta palkata niitä ihmisiä."


"Siinä tilanteessa pitäisi miettiä, että olisiko mahdollista rakentaa yhteistyötä joidenkin muiden yhtiöiden kanssa ja ratkaista yhdessä niitä ongelmia? Tyypillisesti tämä on ollut suomalaisille yhtiöille haasteellista, koska kaikki halutaan tehdä aina alusta loppuun itse. Mutta mikä olisi se ekosysteemi, jossa voitaisiin toimia ja tavallaan yhdistää voimavaramme jotta oltaisiin yhdessä enemmän?"


Anni haastaakin organisaatioita avoimemmin pohtimaan omia kyvykkyyksiään ja niiden tiekarttaa.


"Pitää tunnistaa minkälaisia kyvykkyyksiä meillä on tässä hetkessä ja mitä me tarvitaan vaikka vuoden tai 2-3 vuoden päästä ja mikä on se meidän suunnitelma niiden hankkimiseksi? Ne kyvykkyydet eivät tule vahingossa taloon vaan sen eteen pitää oikeasti tehdä todella paljon töitä."








 

Tämä podcast jakso on tuotettu yhteistyössä Staffpoint Executiven kanssa.


StaffPoint Executive on Suomen johtava Interim Management- palveluiden tarjoaja ja toimialan kehittäjä. Tuttavallisemmin Exe on tunnettu isoista asiakaslupauksistaan joista tuorein kuuluu: Toimitamme Interimin mihin tahansa funktioon kaikkialla Suomessa. Exen tiimiin ja palveluihin voit tutustua Linkedinissä ja verkkosivuilla.

 Tilaa Johdon agendalla uutiskirje

Kiitos tilauksesta!

bottom of page