Pysähtyminen, asioiden kiireetön puntarointi ja merkitysten havaitseminen ovat asioita, jotka määrittävät hyviä johtajia. Niitä tapaa kuitenkin kvartaalikapitalismissa keskimäärin aivan liian harvoin. Taide haastaa pysähtymään ja vaihtamaan perspektiiviä.
Ennakointi ja skenaarioiden rakentaminen ovat nousseet pandemian myötä entistä tärkeämmiksi työkaluiksi. Innovaatioista puhutaan edelleen ja pitääkin puhua. Uuden luomisesta tulee puhua aina. Kun nämä kaksi yhdistyvät, pääsemme kuvittelemaan vaihtoehtoisia tulevaisuuksia.
Liiketalouden ja taiteen kieli eivät vielä kohtaa kovin usein. Se on sääli, sillä yhteistä niillä on todella paljon.
Ennakoinnissa ja ongelmanratkaisussa puhutaan usein rikkaasti bisnesmetodeista, esimerkiksi lean-ajatteluista ja malleista. Myös taidetta voi pitää ongelmanratkaisuna, ja ennen kaikkea työkaluna vaihtoehtoisten tulevaisuuksien kuvittelemiseen. Mitä enemmän tutustun taiteen tekijöihin, sen vakuuttuneempi olen, että heiltä voi oppia. Otetaan esimerkiksi taidekeskustelujen peruskysymys – milloin tiedät, että teos on valmis? Milloin et enää lisää mitään tai poista mitään? Bisnekselle tämä on minimum viable product -kysymys. Ongelmanratkaisu on usein sarjallinen tapa työskennellä. Myös taide syntyy tavallisesti sarjallisesti.
Vuorovaikutus taiteilijoiden ja liikkeenjohdon välillä tulee olemaan tulevina vuosina tarpeen. Mutta miten voimme lisätä taiteellisen ajattelun ja taiteellisen ongelmanratkaisun hyödyntämistä johtajuudessa? Aihetta on syytä tarkastella niin katsomisen kuin kokemisen näkökulmasta.
Liiketoiminta pitäisi hajottaa, sekoittaa, vääntää ja vääristää – ja koota lopuksi takaisin yhteen
Voimme olla varmoja siitä, että kilpailu parhaasta työvoimasta kiristyy vuonna 2022 ja jatkuu pitkään. Osaajapula on näkynyt useimmilla toimialoilla. Lisäksi työvoimapula koskee niin suorittavaa työvoimaa kuin tietotyötä. Kysymys on paitsi operatiivinen myös strateginen. Uskon, että tähän aiheeseen tullaan käyttämään usean yrityksen hallituksessa yhä enemmän aikaa ja ajatustyötä.
Osaajapula pakottaa pohtimaan tulevaisuuden työtä, hybridiympäristöjä ja tulevaisuudessa tarvittavia työelämätaitoja. Näen, että työelämässä hyödyksi olevia taitoja tulevat olemaan vuorovaikutus, kyky oppia ja omaksua uutta. Näiden lisäksi tullaan tarvitsemaan luovuutta.
Syksyllä 2018 Galerie Anhavassa oli esillä taiteilija Päivi Takalan Renovation-niminen näyttely. Näyttelyssä pääsin osaksi keskustelua, joka nousee yhä uudelleen mieleeni.
Takala oli maalannut tauluja ja rikkonut ne sitten sahaamalla jokaisesta irti palan. Tämän jälkeen hän oli jälleen korjannut maalaukset rakennuslaastilla, jolloin laastista tuli osa maalausta. Rikkomisen ja korjaamisen avulla hän synnytti jotakin uutta. Katsojana pystyin kuvittelemaan maalauksen myös ennen siihen kajoamista. Työt olivat puhuttelevia. Niitä teki mieli tarkastella sekä läheltä että kaukaa.
Keskustelin taiteilijan kanssa neljästä taiteen tekemisen yleisestä metodista: rikkomisesta, sekoittamisesta sekä vääntämisestä ja vääristämisestä. Kun prosessi teoksen luomiseksi lähtee liikkeelle – olipa kysymyksessä kuva, sana tai musiikki – usein taustalla väreilee kysymys ”mitä jos?” Näin taitelija pitää huolen siitä, että saa tuotua esille tietyn merkityksen tai liudan merkityksiä.
Minusta nämä metodit on perusteltua tuoda myös osaksi liiketoimintaa.
Taiteella ja bisneksellä onkin paljon yhteistä. Kuten bisneksestä, myös taiteesta voi nauttia ja siitä voi oppia. Taide on viestintää, tärkeän merkityksen kiteyttämistä ja esiin tuomista. Samoin on johtaminen. Taiteen metodein voidaan ratkoa ongelmia, löytää luovasti uusi keinoja saavuttaa halutut tavoitteet.
Päivi Takala, Renovations näyttely (2018), Galerie Anhava
Bisneksessä tulisi työskennellä kuin taiteilija: katsoa tarkkaan ja keskittyä pitkäjänteisesti
Minun itseni on helpointa lähestyä aihetta kuvataiteen kautta. Samat tekemisen ja tulkinnan muodot pätevät uskoakseni kuitenkin eri taiteen muotoihin: tekstiin, musiikkiin tai muuhun esittävään taiteeseen. Taiteen hienous on siinä, että se opettaa tarkkailemaan. Se kutsuu olemaan läsnä. Onnistuessaan se päästää lähelle. Se opettaa katsomaan, tulkitsemaan ja katsomaan syvemmälle.
Taide haastaa vaihtamaan perspektiiviä, tarkastelemaan omaa maailmankuvaansa eri kulmista. Se voi olla arvoituksellista, kysymyksiä herättävää, hämmentävää, ärsyttävää tai järkyttävää. Nämä kaikki tulokulmat ovat oleellisia maailman – ja yrityksen – nykytilaa ja muutostarpeita hahmotettaessa.
Pysähtyminen, asioiden kiireetön puntarointi ja merkitysten havaitseminen ovat asioita, jotka määrittävät hyviä johtajia. Niitä tapaa kuitenkin kvartaalikapitalismissa keskimäärin aivan liian harvoin. Tyypillisesti syyllistymme hosumiseen ja lyhytjänteisyyteen.
Olemme menettäneet herkkyytemme havaita heikkoja signaaleja. Kriittisessä tapauksessa tämä voi merkitä jonkin oleellisen mahdollisuuden tai uhan tunnistamista. Hyvä taide auttaa meitä näkemään myös yhteiskunnassa käynnissä olevan muutoksen. Otetaan esimerkiksi kaikille tuttu Andy Warhol: hänen taiteensa kuvaa tarkkanäköisesti brändien nousua ja kulutusyhteiskuntaa 1960-luvulla.
Taiteilijat tekevät valtavasti luonnoksia, korjauksia ja toistoja. He hakevat sinnikkäästi oikeaa tapaa tietyn ajatuksen tai näkemyksen välittämiseksi. Tämä prosessi edellyttää epätäydellisyyden hyväksymistä. Se sisältää epäonnistumisia, jatkuvaa riskinottoa, innovatiivisuutta, kokeilukulttuurin viljelemistä ja ajatusten iteroimista – käsitteitä, jotka ovat kuin suoraan yritysjohtajan oppaasta.
Suomen tulevaisuuden avaimet eivät ole vain koodaamisessa ja niin sanotuissa kovissa tieteissä. Niiden lisäksi tarvitaan taidetta ja taiteen tutkimusta. Elinkeinoelämällä on pitkät perinteet yhteistoiminnasta tutkimuksen ja yliopistojen kanssa. Mitä kaikkea voimmekaan oppia taiteesta ja ennen kaikkea taiteilijoilta?
Uskon, että tunnejohtamisen merkityksen kasvaessa on viisasta alkaa törmäyttää taiteilijoita ja yritysjohtajia. Yhteistyötä voivat fasilitoida ne, jotka hallitsevat sekä yrityselämän realiteetit että taiteen tekemisen metodit.
Taidetta voi käyttää työkaluna yrityskulttuuria muotoillessa
Yhdysvalloissa suuri globaali asianajotoimisto Sherman & Stearling julkaisee vuosittain 100 suurimman yrityksen hallitusten työskentelyä käsittelevän raportin. Vuonna 2019 raportti nosti erityisen näkyvästi esille nousevan yhden teeman – yrityskulttuurin. Väitän, että tämä teema on edelleen ja yhä syvemmin merkityksellinen.
Yrityskulttuuri nousi johdon agendalle kahdesta syystä. Toinen liittyy selkeästi riskienhallintaan. Kyse on riskeistä, jotka liittyvät huonoon kulttuuriin. Tätä vahvistivat muun muassa me too-liike.
Toinen näkökulma on kasvava tietoisuus siitä, että voimavaroja on pystyttävä käyttämään tehokkaasti sekä pääomaan (capital) että inhimilliseen pääomaan (human capital). Ajankäytön ja resurssien allokoinnin lisäksi johtoryhmissä käsitellään yhä enemmän datan hyödyntämisen merkitystä.
Mikäli yrityskulttuuri ei tue strategiaa, hyödyt jäävät saavuttamatta. Microsoftin pääjohtaja Satya Nadella kirjoittaa kirjassaan Hit Refresh – The Quest to Rediscover Microsoft´s Soul and Imagine a Better Future for Everyone, johtamisen ja liiketoiminnan kannalta keskeisistä kulttuuritekijöistä. Nadella nostaa esiin arvot, tavat, uskomukset ja symboliset käytännöt, joita toistetaan yrityksen arjessa. Yrityskulttuuri on tapa ajatella ja toimia, kun kukaan ei ole katselemassa.
Taiteita voi hyödyntää myös yrityskulttuurin johtamisessa. Taiteissa on hyviä metodeja tehdä asioita näkyväksi, tarjota alustoja keskustelulle ja reflektiolle. Tämän voisi mielestäni tuoda osaksi yritysten arkea. Tätä tehdään jo tänä päivänä. Yksi poikkeuksellisen laaja taiteiden hyödyntämisen esimerkki on Unileverin yrityskulttuurin muodostuminen. Kun Lever Brothers ja Elida Fabergé yhdistyivät uudeksi Unilever Groupiksi, yhdistyivät kaksi menestyvää ja toistensa kanssa kilpailevaa yritystä.
Yrityskaupan myötä perustettiin ohjelma, joka sai nimekseen Catalyst. Ohjelma oli kestoltaan yli seitsemänvuotinen ja sisälsi yli sata erilaista taiteessa tuttua toimintatapaa. Ihmisiä osallistettiin taidehankintoihin ja nämä yhdessä valitut teokset asetettiin esille toimipisteisiin. Taitelijat tulivat yhteisiin lounashetkiin kertomaan teoksistaan. Lisäksi hyödynnettiin teatterin keinoja luoda keskustelua yhteisistä kipupisteistä ja yritykseen palkattiin residenssirunoilija, joka sanoitti yrityksen arkea.
Taiteen keinoin voidaan siis johtaa yrityskulttuurin kehittymistä. Se on väline, joka auttaa meitä pysähtymään, reflektoimaan, kuvittelemaan toisin, vaihtamaan näkökulmia ja vauhdittamaan keskustelua. Lopulta tämä muovaa todellisuutta ja tulevaisuutta, jota olemme rakentamassa.
Tässä hetkessä kaikissa pöydissä tunnutaan puhuvan kestävästä kehityksestä ilmaston ja luontokadon näkökulmista, digitalisaatiosta, sekä identiteettien merkityksen kasvusta. Olen vakuuttunut, että taiteet voivat tuoda uusia näkökulmia näidenkin kysymysten hahmottamiseen.
Tiede on nillitystä, taide on jallitusta
Kirjailija Juha Hurme on kirjoittanut Ylen Kulttuuricocktailissa julkaistussa kolumnissaan (26.11.2019): ”Taide on huoletonta. Tiede on huolellista. Tiede on nillitystä. Taide on jallitusta. Tiede on kielen täsmällisyyttä ja läpinäkyvyyttä. Taiteeseen taas kuuluu aina irrationaalinen elementti, levottomuutta herättävä epätasapaino, jonkinasteinen läpinäkymättömyys, kaaoksen henkäys. Silti taideteoskin on ajattelemisväline älyllisin panoksin. Runous on tarkoituksellista kielen väärinkäyttöä.”
Kolumnissaan Hurme jatkaa, kuinka tieteellä voidaan asioiden olevan jotakin muuta miltä ne päälle päin näyttävät. Sitä taide tukee opettamalla moninäkökulmaisuutta, erilaisuuden hyväksymistä ja empatiaa. Näin tieteen ja taiteen voimin voidaan oppia uutta ja nähdä vieraiden mielipiteiden arvo sekä merkitys. Näen Hurmeen tavoin, että tällainen tieteen ja taiteen yhteispeli on keino sivistyä. Myös liike-elämässä.
Kesällä 2021 Helsingissä oli mahdollista kokea skotlantilaisen taiteilijan Katie Patersonin teos To Burn, Forest, Fire. Teoksen oli tilannut IHME Helsinki, joka on taiteen ja tieteen väliseen vuorovaikutukseen erikoistunut taidetoimija. IHME Helsinki tilaa vuosittain uuden nykytaideteoksen kansainvälisesti tunnetulta taitelijalta julkiseen tilaan kaikkien koettavaksi.
Paterson tutki teoksessaan miltä maailman ensimmäinen metsä on tuoksunut ja miltä viimeinen, ilmastokriisin ajan jälkeinen, metsä voisi tuoksua. Näiden tutkimuksiin perustuvista tuoksuista valmistettiin suitsukkeita, joita pääsi kokemaan suitsukeseremoniassa.
Ensimmäisenä koettu suitsuke herätti henkiin nykyisen New Yorkin lähettyvillä sijainneen maailman ensimmäisen metsän tuoksuja. Metsä on löydetty fossiilien perusteella, ja sen iäksi arvioidaan noin 385 miljoonaa vuotta. Tieteilijöiden, muun muassa geologien avulla Paterson kehitti tuoksun, joka oli ominainen tälle devonikauden metsälle. Toinen suitsuke toi ilmoille nykyisen Amazonasin alueen tuoksujen makeankatkeran kirjon. Tuoksun yhtenä ainesosana on esimerkiksi isopreeni-niminen orgaaninen yhdiste, jota lähes kaikki sademetsien kasvit tuottavat.
Kokemus oli minulle hiljentävä, meditatiivinen, ristiriitainen ja ennen kaikkea voimakas. Se pakotti pohtimaan ja tunnustelemaan monta eri ulottuvuutta. Jo pelkkä aikaperspektiivin ajatteleminen loi uutta mittakaavaa totutusta.
Turvaudun jälleen Hurmeen blogiin, sillä hän kirjoittaa osuvasti:
”Hyvät välit elävimpään taiteeseen ja pätevimpään, itseään korjaavaan kriittiseen tieteelliseen tutkimukseen muodostavat sivistyksen ehtymättömät voimavarat. Mitään muita voimavaroja sivistyksellä ei sitten olekaan. Niinpä näihin on satsattava ikuisessa kamppailussa sivistyksen matalampia ja ennakkoluuloisia asteita vastaan.”
Kukaan ei ole taiteen aikaansaannosten ulkopuolella, Hurme kirjoittaa. Hän muistuttaa, että myös älypuhelin on kulttuurin tuotos. Kulttuurin, jossa ei näy ainoastaan insinöörityö vaan myös taide ja sen herättämät ajatukset ja näkökulmat tulevaisuuteen.
Tieteen ja taiteen yhdistäminen eli sivistys, on valtava voimavara kaikessa mitä teemme. Siksi niitä molempia tarvitaan myös liiketoiminnassa. Liikesivistys vaatii sitä.
Max Mickelsson (VTM) toimii liikkeenjohdon konsulttina yrityskulttuurin, strategian ja vaikuttajaviestinnän alueilla. Ensimmäisen uransa Max teki yhteiskunnallisen vaikuttamisen saralla toimien mm. eduskunnan puhemiehen erityisavustajana, kolmessa eri hallituksessa eritysavustajana työ-, valtiovarain- ja sisäministeriöissä sekä Kokoomuksen eduskuntaryhmän pääsihteerinä. Toisen uransa hän teki Microsoftin palveluksessa yhteiskuntasuhteiden johtajana Suomessa, Irlannissa ja EMEA konttorin palveluksessa Lontoossa. Uniikein osaaminen löytyy alueelta, jolla yhdistyy politiikka, policy, liiketoiminta ja teknologia. Max on myös mm. Pro Arte säätiön hallituksen jäsen, Kiasma tukisäätiön varapuheenjohtaja ja IoT Paja säätiön varapuheenjohtaja.
Oletko kiinnostunut johtamisen ajankohtaisista ilmiöistä ja muutosvoimista?
Johdon agendalla julkaisee vuosittain ylimmän johdon teemoihin keskittyvää trendiraporttia.
Sen tavoitteena on nostaa johtoryhmien ja hallitusten keskusteluun ajankohtaisia johtamisen teemoja ja ilmiöitä, juuri niitä aiheita mitä johdon agendalle kuuluu tai sinne pitäisi kuulua.
Vuoden 2023 raportti julkaistiin 6.1. Tilaa raportti veloituksetta täältä.